Opintovalmennuksen kevätkuulumisia

Opintovalmennuksen kevätkuulumisia

Taas on kevät kauneimmillaan ja opintovalmennuksessa se tarkoittaa tiukkaa rutistusta kohti pääsykokeita ja kevään viimeisiä kurssisuorituksia. Korkeakoulujen toinen yhteishaku oli 17.3.-31.3. ja Klubitalon tuella 6 henkilöä tavoittelee korkeakoulupaikkaa kevään pääsykokeissa. Ammattikorkeakoulujen pääsykokeet muuttuivat 2019 yhteiseksi valintakokeeksi, jossa testataan osaamista muun muassa päätöksentekotaidoissa, opetuskielessä, englannissa ja matematiikassa. Opintovalmentajan yksilötapaamisilla on pohdittu hakukohteita ja tapoja valmistautua pääsykokeisiin. Varsinkin aikataulutus ja opiskelutekniikat ovat mietityttäneet monia hakijoita. Yhdessä myös ratkaisuja on onneksi löytynyt! Keskiviikko- ja torstai-iltapäivisin olemme kokoontuneet Teamsissa Get stuff done -ryhmissä. Vaikka ryhmissä kukin tekee omia opiskelutehtäviään, on ryhmän läsnäolo tukenut sekä motivaation ylläpitämisessä että madaltanut aloittamisen kynnystä. Varsinkin näin etäaikana moni jäsen on kokenut opiskeluiltapäivät tehokkaaksi tavaksi edistää omia opintojaan.  

Valintakoerumban lisäksi opintovalmennuksessa on ollut koronasta huolimatta tapahtumarikas kevät. Parhaita uutisia oli kahden jäsenen valmistuminen alkuvuodesta! Jo aiemmassa blogipostauksessa mainittiin digitaitoryhmä, jossa opinto- ja työvalmennus sekä jäsenet yhdistivät digiosaamisensa yhteisön iloksi. Klubitalo on kevään aikana mukana Kokewa -hankkeessa, jossa juurrutetaan kokemusasiantuntijatietoa osaksi sote-alan palveluita. Hankeen puitteissa Keudan opiskelijat ovat tutustuneet Klubitalon toimintaan meillä ja Järvenpäässä. Opiskelijoiden vertaisryhmässä kevään teemana on ollut opiskelijan elämäntaidot. Aiheina ovat olleet esimerkiksi hyvä arki, stressin hallinta, ajatukset ja tunteet. Erasmus -hanke Göteborgin ja Ryggen Klubitalojen kanssa siirtyi tuonnemmaksi, mutta eiköhän kansainvälistäkin yhteistyötä saada taas vireille, kun koronasta päästään!

Voimia kevääseen!

T: Klubitalon opiskelujengi