Nurmijärven Klubitalo

HYVINVOINTIA TUKEVA TOIMINTA

Klubitalolla järjestetään yhdessä monenlaista hyvinvointia tukevaa ja jatkuvaa oppimista edistävää toimintaa.  Teemme yhdessä esimerkiksi teatterireissuja, harrastamme liikuntaa ja järjestämme erilaisia teemallisia ryhmiä. Lisäksi Klubitalolla osallistutaan porukalla muiden toimijoiden järjestämille kursseille, kuten toipumisorientaatiokurssille, mielenterveyden ensiapukursseille, luovan kirjoittamisen kurssille jne.  Toiminta suunnitellaan ja toteutetaan aina yhteisvoimin, uusia ideoita voi tuoda esimerkiksi keskiviikon talokokoukseen. Kesäisin ulkoilemme ja retkeilemme paljon. Ryhmien aikataulut löydät viikko-ohjelma -sivultamme.

NUORTEN AIKUISTEN RYHMÄ

Nuorten aikuisten ryhmä on tarkoitettu 18-35 -vuotiaille. Kokoonnumme kerran viikossa klo 16-18 viettämään yhdessä vapaa-aikaa. Yhteiseen tekemiseen kuuluu mm. liikuntaa, kulttuuria ja kokkailua.